Etusivu
26.7.2009
Tällä kertaa uutisia on pari, mutta niissä ei ole paljoa kerrottavaa:
Perrine D (Les Afghanes of Tour:n jäsen) ja hänen lakimiehensä vaativat Tomilta 5000€ korvauksia huhtikuussa Hampurin bensa-asemalla saamistaan vammoista.
Gustav on käynyt antamassa poliisille lausuntonsa “The Clubin” tapahtumista. Koska hänen ja Nexhatin lausunnot eroavat toisistaan, Nexhatia tullaan kuulemaan uudelleen.
Ja David Jost on nyt vahvistanut mtv.com:lle, että levyt julkaistaan 2.10.2009!
23.7.2009
Tokkio Hotel on solminut mainossopimuksen Nokian kanssa. He antavat kasvonsa ja nimensä kännykkävalmistaja Nokialle, kertoo David Jost. Hän ei suotu paljastamaan sopimuksen rahallisia yksityiskohtia. Ennen tätä Tokio Hotel on kieltäytynyt firmojen mainostuksesta, sillä he eivät ole halunneet olla liian tiukasti sidoksissa merkkilogoihin. Osana sopimusta on julistekampanja ja akustinen konsertti Saksassa, Kölnissä 27.8, jossa Tokio Hotel soittaa vanhoja biisejään sekä uuden sinkkunsa! Keikan päätteeksi on myös nimikirjoitustenjakotilaisuus. Lippuja keikalle ei voi ostaa, vaan ne voi vain voittaa arvonnasta täältä. Arvottavien lippujen määrä on 350 x 2.
21.7.2009
Tokio Hotelin manageri David Jost on kertonut saksan lehdistölle, että Tokio Hotelin uusi levy “Humanoid” julkaistaan lokakuun ensimmäisellä viikolla. Hänen mukaansa Bill halusi, että levy kantaa maailmanlaajuisesti samaa nimeä.
20.7.2009
Olin pari päivää poissa tietokoneiden ääreltä, joten en ole voinut sinä aikana päivttää sivuja, joten tässä nyt parin päivän aikana tapahtuneet asiat.
Ensinnäkin, Gustavin pahoinpitelijä on tunnustanut ja hän sanoo, ettei ollut tarkoituksella ottanut kohteekseen juuri bändin jäsentä. Myös tapahtumien syy on nyt ilmeisesti selvinnyt. Gustav oli ollut ysätviensä kanssa “The Clubissa”. He olivat kuulemma olleet hyväntuulisia ja ärsyttäviä. 190cm pitkä mies kertoi, että yksi heistä oli tönäissyt häntä, ja toinen lyönyt hänen veljeään. Sitten Gustav oli tullut osoittelemaan häntä sormella, ja hän oli läimäissyt tätä kerran avokämmenellä. Sitten oli ollut vähän aikaa rauhallista. Sitten kyseinen mies kävi valittamassa klubin johtajalle, ja kun hän palasi veljensä luo, tämä maksai maassa. Sitten tilanne kärjistyi. Nexhat T, teon tunnustanut mies, kertoi, että Gustav halusi lyödä häntä. Silloin hän oli kuulemma refleksin omaisesti lyönyt häntä kädellä, jolla piteli lasia, kasvoihin. Niin ja kaiken tämän syy oli ollut: tytöt. 20-vuotias nainen nimeltään Christin G. kertoo, että Gustav oli humalassa ja koko illan ärsyttävä. Hän oli kuulemma halunnut koko illan täyttää hänelle Sambucoita ja tuonut hänelle tuplan toisensa jälkeen. Jopa Christinin ystävä, 20-vuotias Drita R. oli kiinnostanut Gustavia. Drita kertoi Gustavin kopeloinen hänen takamustaan ja sen jälkeen käynyt agressiivisesti kiinni Christiniin niin, että Nexhatin veljen täytyi tulla väliin. Gustav menetti täysin hermonsa. Tapauksien seurauksena poliisi syyttää Nexhat T:tä vakavasta ruumiillisesta vahingosta. Hän on myös menettänyt työpaikkansa kebab-ravintolassa. Myös Nexhat T loukkaantui tapahtuneessa, sillä lyöntikäteen tuli haavoja, joihin tarvittiin tikkejä. Koko artikkelin saksaksi löydät täältä.
Tom on myös nyt kertonut uuden albumin nimen olevan Humanoid, sekä Tokio Hotelin virallisille nettisivuille on nyt lisätty uusi karaoke: Der letzte Tag!
17.7.2009
Tämä mies on epäiltynä kahden pullon lyömisestä Gustavin päähän. Kuva ovat turvakameran nauhalta. Tällä hetkellä videonauha on Magdeburgin poliisin hallussa, jotka nostavat syytteen vaarallisesta fyysisestä vahingonteosta. Artikkelin voit kokonaisuudessaan lukea saksaksi täältä. Lisäksi sieltä löytyy Bild.de:n video, jossa on videonauhaa turvakamerasta, sekä muutama kuva lisää kyseiseltä nauhalta.
15.7.2009
Gustaville oli sairaalassa laitettu 36 tikkiä päähän. Pisin haava oli ollut Bild.de:n mukaan 5cm. Tekijan motiivi on vielä epäselvä, ja kolmea silminnäkijää aiotaan kuulustella tällä viikolla. Uutisen voit lukea kokonaan saksaksi täältä, sillä en valitettavasti ehdi sitä nyt kääntämään. Sivulla on myös kuva Gustavista tikit päässään, joten ei suositella heikkohermoisille.
14.7.2009
Bild.de uutisoi sivuillaan Gustavin joutuneen baaritappeluun sunnuntaina aamulla. Bild.de:n mukaan Gustav oli ollut juhlimassa Magdeburgilaisessa “The Club”:ssa, kun 20-vuotias nuori mies oli alkanut haastaa riitaa, joka oli muuttunut nyrkkitappeluksi. Sen jälkeen tuntematon mies oli ilmeisesti hyökännyt Gustavin kimppuun kahden tyhjän olutpullon kanssa. Mies oli iskenyt pullot Gustavin takaraivoon, pullot särkyivät, ja Gustav sai takaraivoonsa kaksi haavaa, joista toinen oli 2-3 cm pitkä. Gustav vietiin sairaalaan, ja hän saapui sinne noin klo 4:30, ja hän sai tikkejä takaraivoonsa. Gustav on nostanut syytteen kyseistä miestä vastaan.
Voit lukea uutisen kokonaisuudessaan saksaksi täältä.
12.7.2009
Martin Cherrytree Recordsista sanoo, että Tokio Hotel menisi levynsä valmistumisen jälkeen USA:han. Tässä skannaus:
Suomennos:
“Tokio Hotel tulee tänne, kun heidän levynsä on valmis. En halua häiritä heitä tällä hetkellä.”
“Bill ei petä, kun tapaat hänet henkilökohtaisesti. Hän loistaa kuin suuri tähti.”
“Bill on erittäin suloinen!”
“Tokio saattaa olla USA:ssa lokakuussa.”
11.7.2009
Aiemmin tällä viikolla Tom julkaisi blogissaan Adventures Of Power-elokuvan trailerin, jossa mies ilmarmmuttaa. Tom myös sanoi arvelevansa, että Gustav olisi kyseisessä ilmarummutuksessa erinomainen. Nyt kyseiseen videoon on laitettu viesti Tokio Hotelille. Suomennettuna viesti kuuluu näin:”"Bill, Tom, Gustav & Georg: alkakaa harjoittelemaan ilmarummutustanne. & Kertokaa joku heille, että heidät on kutsuttu: TÄMÄ ON OIKEA ELOKUVA, ja se saa ensi-iltansa Berliinissä tänä lauantaina! tsekatkaa www.AdventuresOfPower.com“
+++Lisäksi Tokio Hotelin virallisille nettisivuille on nyt lisätty myös Don’t jump-karaoke
9.7.2009
Evous.fr sanoo sivuillaan, että Tokio Hotelin uusi albumi julkaistaisiin 2.10.2009. Hän myös sanoo, että tieto olisi tullut suoraan Tokio Hotelin levy-yhtiöltä. Kuka tietää, että onko tämä totta vai ei, mutta se kävisi myös Cherrytree Recordsin ilmoittaman ajankohdan kanssa yhteen.
3.7.2009
Tom on lähettänyt videoviestin liittyen hänen blogiinsa. Voit katsoa sen täällä.
Suomennos:
Hei kaikki Cherrytreerecords.comissa, tsekatkaa blogini huomenna tokiohotel.comissa. Toivon että pidätte siitä. Kerromme teille myös milloin uusi sinkku julkaistaan, joten pysykää mukana, ja nähdään huomenna!
Tom on jo aloittanut bloginsa kirjoituksen, joten menkää heti lukemaan sitä osoitteessa tokiohotel.de tai tokiohotel.com! Sinne ilmestyy joka päivä uusi kirjoitus, kunnes heidän levynsä ilmestyy! Hän kirjoittaa blogiaan siis sekä saksaksi, että englanniksi!
Sitten huonompi uutinen on, että Kerrang Awards ehdokkaiden äänestysaika on nyt ohitse, eikä Tokio Hotel saanut tarpeeksi ääniä Kerrang-ehdokkuuksiin. Joten muistakaa, että Tokio Hotel ei voi voittaa ilman fanien äänestämistä! Muistakaa siis äänestää Tokio Hotelia The Domen “Beste Band”-kategoriassa!
+++Lisäksi Tokio Hotelin virallisilla nettisivuilla on nyt taas yksi karaokevideo lisää, nimittäin Schrei!
29.6.2009
Tokio Hotelin albumin julkaisupäivä on ilmeisesti siirtymässä taas. Tai niin ainakin sanottiin Cherrytree Recordsin chatissa.
Toisaalta Free Record Shop, musiikkikauppa Hollannissa, on kirjoittanut sivuilleen, että levyn julkaisupäivä olisi 4.9, mutta tosin he myös sanovat, että muuttavat sitä, jos levyn julkaisupäivä siirtyy. Sieltä hollantilaiset voivat myös tilata levyn jo nyt ennakkoon.
Bill Kaulitz on myös kommentoinut Michael Jacksonin kuolemaa Bildille näin:
”It’s great what he achieved during his career!”
Suomeksi: “On hienoa, mitä hän saavutti urallaan!”
Lisäksi Patrick Nuo on puhunut Tokio Hotelista:
Hitparade.ch: You’re working with David, who already is a fixed “star” of the music industry, not least thanks to his great success with Tokio Hotel. What do you think about the enormous succes and media interest of those for boys
Patrick Nuo: I think this band covers a large area of interest from the fans. One is dedicated to the Hip Hop Style, and the other is extremely stylish and ‘cool like the Toten Hosen (a German Punk Band) “. Together they cover a lot of corners and needs. I like their Music!
27.6.2009
MTV La:lla on käynnissä “Bändien taistelu Tokio Hotel vs. Jonas Brothers”. Idea on, että sinun täytyy vastata kysymyksiin saadaksesi suosikillesi pisteitä! Eli käykääpä kaikki täällä ansaitsemassa niitä tällä hetkellä niukasti häviöllä olevalle Tokio Hotelille! Kysymykset ovat espanjaksi, mutta ei hätää, tässä samat suomeksi!
1. Mikä oli bändin ensimmäinen nimi?
2. Heidän ensimmäinen singlensä julkaistiin 2006, ja sen nimi oli…
3. Tom ja Bill ovat kaksosia, mikä on heidän syntymä-aikaeronsa?
4. Missä kaupungissa kuvattiin ZIMMER 483 LIVE?
5. Kumpi kaksosista syntyi ensimmäisenä?
6. Mikä on Tomin hattujen merkki?
7. Missä suositussa museossa on Billin vahanukke?
8. Minä vuonna jäsenet tapasivat?
9. Kuinka monta palkintoa Tokio Hotel voitti vuonna 2008 MTV LA Awardsissa?
10. Mille merkille Tokio Hotel suunnitteli paidan?
11. Kuinka vanhoja Kaulitzit olivat, kun heidän vahempansa erosivat?
12. Georgin koko nimi on…
13. Mihin ohjelmaan Bill osallistui ollessaan 13 vuotta?
14. Mitä Billin kädessä oleva tatuointi sanoo?
15. Minkä vuoksi 1000 Hotels Tour in Europe keskeytettiin?
Epäilen, että voitte muuten ymmärtää vastausvaihtoehdot, mutta suomennan teille pari kohtaa, joita ei ymmärrä ellei osaa espanjaa, eli kohta 5. kolmas vastausvaihtoehto tarkoittaa, että molemmat samaan aikaan. Sitten vielä toinen kohta, jota ei ymmärrä, ellei espanjaa osa, on kohdan 15, vastausvaihtoehto kolme, joka tarkoittaa, että ei enää Babit-ranskalaisia.
Noniin, nyt vain keräämään pisteitä Tokio Hotelille!!!
+++Tokio Hotelin virallisilla nettisivuilla on nyt myös Monsoon karaokena!
26.6.2009
Joidenkin lähteiden mukaan on tulossa yhä selvemmäksi, että Tomin ja Chantellen välillä ei olekaan meneillään mitään, vaan Chantelle haluaakin vain mainosta itselleen ja bändilleen. Asia ei kuitenkaan ole ainakaan vielä varmaa.
Seuraavat kommentit on poimittu Chantellen virallisilta fanisivuilta:
Sorry but today Bild confirmed it was all made up, Bild was contacted to follow them, with the locations and hours, and Tom and Chantelle knew it! Just look better.. and they are not together.
Ja…
Most of you will be aware that Chantelle was in Germany after Chantelle and her band Flipsyde was in Sweden performing at the NRJ in the park.
Chantelle had gone to Germany and did meet up with Tom Kaulitz, UNAWARE that they were both being followed by Paperazzies.
Suomennos:
Anteeksi, mutta tänään Bild vahvisti, että se oli kokonaan tehty/lavastettu, Bild-lehteen oli otettu yhteyttää ja käsketty seuraamaan heitä, Bildille oli annettu kohteet ja ajat, ja Tom ja Chantelle tiesivät sen! Katso tarkemmin.. ja he eivät ole yhdessä!
Ja…
Useimmat teistä ovat tietoisia siitä, että Chantelle oli Saksassa sen jälkeen, kun Chantelle ja hänen bändinsä Flipsyde oli esiintymässä Ruotsissa NRJ in the park-konsertissa. Chantelle oli mennyt Saksaan, ja tapasi Tomin tietämättä, että heitä seurasi paparazzeja.
Tässä skannaus ensimmäisestä kommentista:

Vastaukseksi Bild-lehden sunnuntaiseen artikkeliin, jossa kerrottiin Tomin ja Chantellen viettäneen aikaa Hampurissa, Chantelle on sanonut, että Tom saattoi hänet hotellin aulaan, muttei tullut hotellihuoneeseen. Hän lisäsi, että Tom on mukava poika, ja hänen kanssaan on hauskaa keskustella.
Lisäksi Black Tide-bändin kitaristi Zakk Sandler on ilmaissut mielipiteensä Tokio Hotelista:
“Tokio Hotel Sucks!”
You know there’s a band out there that you’d put a stop to if you could, but for Black Tide guitarist Zakk Sandler, he’d rather exorcise his hatred of labelmates Tokio Hotel by making a playlist of cringe-worthy tracks that he deems better than anything by the pop-punk outfit. Explains Sandler, “I thought of half of them [ahead of time] and figured I can wing it on the rest, because I can pretty much say anything and it will be better than them.” So what’s with the hostility when it comes to these German pop stars? “I hate everything that they represent,” Sandler says. “They don’t care about the music that they’re making; I think it’s stupid. They’re only in it for the fame, not for the art, and they f*cking suck.”
Tässä ovat hänen listaamansa laulut:
Vanilla Ice, “Too Cold” The “Ice Ice Baby”
remake that Vanilla Ice did when he tried to do it all hard rock style – you know that really bad one? That’s better than Tokio Hotel.
Milli Vanilli, “Blame it on the Rain”
Even though they were lip-synching, I still think those two dudes that couldn’t sing were better than Tokio Hotel.
Frankie Goes to Hollywood, “Relax”
Because I hate that f*cking song, but it’s still better.
Britney Spears, “…Baby One More Time”
I hate Britney Spears and I think that [choosing her] kind of proves how much I hate Tokio Hotel.
Meat Loaf, “I’d Do Anything For Love (But I Won’t Do That)”
A song that’s totally annoying, but at the same time it’s really awesome because you know all the words.
Michael Jackson, “You Are Not Alone”
What was that Michael Jackson song with the video he did with Lisa Marie where he was naked? I hate to admit that I remember that video and seeing MJ’s white ass, but I’d rather see that than hear Tokio Hotel.
Barney, “I Love You”
The theme song to Barney was really haunting as a child — everyone always played it in kindergarten and I couldn’t stand it for the life of me. I still can’t really stand it, but I would much rather hear that right now than “Monsoon.”
Cyndi Lauper, “She-Bop”
Horrible song, terrible song, but at least it’s still totally awesome in an 80s way and at least it had purpose unlike Tokio Hotel. And I still don’t believe that [it’s about masturbation] at all, I think it’s just a cover-up for writing sh*tty lyrics.
Los Del Rio, “Macarena”
I don’t even know the words to that stupid song, nobody knows the words to it, I mean they mumble a bunch of stuff in Spanish and I don’t know what they’re saying, but it’s better than Tokio Hotel.
Billy Ray Cyrus, “Achy Breaky Heart”
That is horrible, made him tons of money, and I can’t believe it. But have you ever really listened to a Tokio Hotel record? I tried to, I made it through about four songs before I was like, this is crap. But I could listen to Billy Ray for at least an hour.
Miley Cyrus, “Fly on the Wall”
And while we’re on the subject, that song is a horrible song. She lip-syncs every word, but even that’s better than Tokio Hotel.
Sain myös tietooni, että Tom on pyytänyt sanakirjaa ja ”Bloggausta tyhmille” blogiaan varten!
Skannaus David Jostin Twitteristä:
“Sain juuri sähköpostia Tomilta! Hän pyysi sanakirjaa ja “Bloggausta tyhmille”. Pitäisikö minun huolestua?”
25.6.2009
Chantellea on haastateltu kahdessa haastattelussa liittyen Tomiin. Voit katsoa toisen täällä ja toisen täällä.
23.6.2009
Tokio Hotelin virallisilla nettisivuilla ilmoitetaan, että Tom aloittaa ensi viikolla krijoittamaan blogia, jotta albumin odotus olisi mukavampaa. Tässä teksti kokonaisuudessaan:
Fantastic news from Tom!
We just received some amazing news from Tom Kaulitz ;-) For the last couple of days he was thinking about how to make the wait for TH’s new album more pleasant for you guys! Well, Tom always wanted to show what moves him, what he thinks is cool and what rocks his world. This is why he decided to start writing a blog here on Tokio Hotel’s homepage starting NEXT WEEK until the new album drops!!! Tom told us that he’ll talk about all his interests, feature his favorite videos, gadgets, funny stuff, fashion, hot news, cool designs…. and maybe he’ll even slip in some secrets about twin brother Bill ;-) Can’t wait to read this!
Suomennos:
Fantastisia uutisia Tomilta!
Saimme juuri mahtavia uutisia Tom Kaulitzilta ;-) Parin viime päivän ajan hän on miettinyt,kuinka tehdä TH’m uuden albumin odotus mukavammaksi! No, Tom on aina halunnut kertoa mikä koskettaa häntä, mikä hänestä on siistiä ja mikä tekee hänen maailmastaan upean. Siksi hän päätti alkaa kirjoittaa blogia täällä Tokio Hotelin kotisivuilla, alkaen ENSI VIIKOSTA, kunnes uusi albumi tulee!!! Tom kertoi meille, että tulee puhumaan kiinnostuksistaan, näyttämään suosikkivideoitaan, puhumaan laitteista, hauskoista asioista, kuumimmista uutisista, siisteistä designeista… ja ehkä hän jopa livauttaa muutamia salaisuuksia kaksoisveljestään Billistä ;-) Tätä ei malta odottaa!
Lisäksi fanien keskuudessa on käyty paljon keskusteluja siitä, olisiko Tomin ja Chantellen juttu Cherrytree Recordsin PR-tempaus, sillä Flipsyde on piakkoin julkaisemassa uuden albuminsa. Voit katsoa videon, jossa keskustellaan asiasta täällä.
+++Voit käydä täällä katsomassa valmiin Fashion Against AIDS-mosaiikin, johon kerättiin jokin aika sitten fanien kuvia Tokio Hotelin suunnittelema paita päällä.
22.6.2009
Lisää kuvia Tomin ja Chantellen tapaamisesta Saksassa on levinnyt nettiin. Ja tässä ne ovat!
Sitten lisäksi Chantelle on kirjoitellut vierailustaan Saksassa ja Tomista moneenkin paikkaan. Tässä pari skannausta:
Kuvat saat suuremmiksi klikkaamalla niitä!!!
21.6.2009
Jälleen on levinnyt uusi huhu. Sen mukaan Georgilla ja Taylor Swiftillä olisi romanssi. Huhu on ilmeisesti alkanut siitä, kun Miley Cyrus sanoi haastattelussa, että hän oli nähnyt heidät yhdessä ja se oli näyttänyt enemmän kuin ystävyydeltä.
En sitten tiedä kuinka uskottava kyseinen huhu on, sillä en ole itse ainakaan nähnyt kyseistä haastattelua, tai mitään muutakaan mikä todistaisi kyseisen asian olevan totta. Hyvin todennäköisesti joku on vain saanut Tomin ja Chantellen jutusta innoituksen keksiä tällaisen huhun, mutta toisaalta kuka tietää, voi tämä mahdollisesti olla tottakin. Mutta kuten sanoin, epäilen ettei se ole.
21.6.2009
Martin Cherrytree Recordsista kertoo, että Tokio Hotelilta tulee ainakin jotain musiikkia viimeistään syyskuussa. Eli joko single tai albumi, taikka molemmat. Tässä skannaukset:
Suomennos:
“Single syyskuussa.
Albumi myös, tai ehkä lokakuussa.
Mutta ainakin jotain uutta musiikkia (vähintään single) syyskuussa varmasti.
TH:n uutta musiikkia syyskuussa. Single tai albumi silloin.
Jos single tulee syyskuussa, albumi pian sen jälkeen.”
Tom ja Chantelle on taas havaittu yhdessä, tällä kertaa Hampurissa kertoo saksalainen lehti Bild uudessa sunnuntain lehdessään. Tällä kertaa heidät nähtiin Hampurissa tiistaina. Heidäty oli ensin nähty istuvan Tomin autossa (Audi R8) ja sen jälkeen poistuvan hotellille käsi kädessä. Tässä skannaukset lehdestä!
Tässä suomennos:
Tässä Tom Kaulitz (19) Tokio Hotelista ja Amerikkalainen laulaja Chantelle (21) lemmiskelevät hänen Audi R8:saan parkkipaikalla Hampurissa ja vahvistavat rakkaushuhut.
Menevät hotelliin!
Milloin vain yksinkertaiset mielet saavat harvinaisen mahdollisuuden katsella, kuinka muut ihmiset hyväilevät toisiaan suljettujen autonikkunoiden takana, he ilmoittavat jälkeenpäin hymy huulillaan havainnostaan ja tykkäävät kaunistella tarinaa sanoilla, kuten “ruuhka-aika”, “peak-hour traffic” (tarkoittaa lähinnä ruuhka-aikaa, mutta on tarkempi ilmaisu, ja tarkoittaa jotakin tuntia vuorokaudesta, jolloin on eniten ruuhkaa”), “liikennesuma” ja niin edespäin.
Jos katsomme (ja nyt myös sinä) hieman epätarkkaa kuvaa näämme kaksi ihmistä, jotka hyväilevät toisiaan suljettujen autonikkunoiden takana hellästi, mutta emme tietenkään sano mitään kiperää, vain jotakin kuten “Hoppala”.
He meidän joukossamme (ja he teidän joukossanne), jotka ovat myös Magdeburgilaisen bändin Tokio Hotelin faneja, ovat nyt viimeistään syvästi vaikuttuneita ja huutavat, ainakin puoliääneen, “Donnerwetter” (=WOW! Hitsi!) tai “full-krass” tai “geilo” (=Mahtavaa!), riippumatta iästä ja sosialisaatiosta.
Se on ensimmäinen kuva, joka näyttää Tokio Hotelin Tom Kaulitzin (19) selvästi suutelevan naisen kanssa. Tämä nainen on Chantelle Paige (21), Amerikkalaisen “Flipsyde”-bändin laulaja (uusin laulu: “When it was good”).
Takaisin Los Angelesiin lentämisen sijaan Tukholman konsertin jälkeen, entinen malli tulee Hampuriin tapaamaan Tomia. Ainoastaan 18 tunniksi, viettäen 7 tuntia kitaristi Tomin kanssa.
Suutelu-protokolla, perustuen parhaaseen tietoon ja uskomukseen sekä pakolliseen varovaisuuteen:
Chantelle laskeutui Scandinavian Airlinesin lennolla SAS 2654 maanantai-iltana kello 19:15 Hampurin lentokentälle.
Sieltä hän ajoi kaupunkiin, kirjautui kustannustietoisena sisään kolmen tähden hotelli “Suitehotel Hampurg City”:ssä lähellä keskusasemaa. Tom otti hänet sieltä kyytiin hopeanharmaalla Audi R8:llaan kello 22. He ajoivat Elbelle, ja kävivät yhdessä italialaisessa ravintolassa nimeltä “La Vela”, joka tarkoittaa purjetta.
Sitten pariskunta “purjehti” lisää, sallien itselleen muutamia drinkkejä “East”-nimisen hotellin baarissa ja palasivat laulajan hotellille. Sen sijaan, että he olisivat kadonneet hotelliin, Tom ja Chantelle suutelivat lähes puoli tuntia hänen autossaan, kunnes auton ikkunat onneksi höyryyntyivät.
Kello 3 aamulla he vihdoin “laskivat ankkurin” hotellissa. Chantelle osasi huonosti koordinoida hänen korkeita korkojaan mukulakivillä. Tom todistaa tässäkin tilanteessa, että hän on oikea herrasmies, asettaa kätensä hänen ympärilleen ja auttaa horjahtelijaa oikeaan suuntaan.
Kaksi tuntia myöhemmin Tom lähtee hotellista, istuu Audiinsa ja ajaa pois. Chantelle lentää kello 13:30 Lontooseen, ja sieltä kotiinsa Los Angelesiin.
Jo 3.6 ilmestyi ensimmäinen kuva Tomista ja Chantellesta yhdessä, mutta se oli niin viattoman näköinen, että lause “Me olemme vain kavereita…” voitiin uskoa.
Kaksi viikkoa sitten Chantelle sanoi uudesta kavaljeeristaan: “Hän on oikeastaan unelmatyyppiäni. Mutta ystäväni varoittivat minua. Minulle kerrottiin, että hän poimisi joka viikko toisen tytön.”
Nyt kuulostaa toiselta: Ennen lentoaan takaisin LA:han Chantelle levittää internet-palvelu Twitterissä: “Olin syömässä eilen illalla ja ajoin jälkeenpäin erittäin lujaa Saksan autobaanalla. Se oli niin hauskaa. Lennän pian takaisin Californiaan. Ikävöin sinua!”
Kotona seuraavat uutiset Tomista laitettiin Twitteriin: “Toivon, että saisin yhden mahtavan yön lisää Saksassa.”
Se on varmasti mahdollista. Mutta seuraavalla kerralla teidän on mahdollisesti parempi mennä hotelliin. Suutelu etupenkillä tuntuu varmasti erityiseltä. Mutta lattialla taas, sinne tulee jopa tarjoilija.
Ja tässä osio, jossa ihmetellään miksei Billin nähdä suutelevan:
Miksei Tomin veljen Billin nähdä suutelevan naista?
Hampuri – Tom Kaulitz on Tokio Hotelin macho – hänen kaksosensa Bill on täysi vastakohta. Hän etsii suurta rakkautta, eikä ole ikinä suudellut. “Se tekee minut todella surulliseksi. Olen jo 19 ja se puuttuu minulta täydellisesti. Haluaisin todella saada tyttöystävän, jolle voisin kertoa rakkauteni, joka ymmärtäisi kaiken, mitä teen”, hän kertoo eräässä haastattelussa. Internetissä sitä vastoin on alati huhuja, että Bill olisi homo. Syynä on suurimmaksi osaksi hänen androgyyninen lookkinsa. Sen lisäksi: Juuri äskettäin Bill oli valittu erään miestenlehden lukijoiden toimesta sijalle 30 maailman epäeroottisimmaksi naiseksi.
20.6.2009
Tokio Hotelin virallisilla nettisivuilla on nyt avattu uusi osio videoihin, nimittäin Tokio Hotel-karaoke! Ensdimmäisenä kappaleena on Übers ende der Welt, lisää on tulossa myöhemmin.
Lisäksi Tokio Hotel on ehdolla The Dome-musiikkitapahtuman kategoriassa Beste Band. Voit äänestää Tokio Hotelia täällä. Tapahtuma pidetään Kölnissä pe 21.8.2009.
Tokio Hotelia voi äänestää myös ranskalaisen lehden Rock One:n kanteen täällä. Äänestys löytyy sivun oikeasta laidasta.
+++Bill on rankattu FHM Deutschlandin lukijoiden äänestyksessä sijalle 30 listalla “epäseksikkäimmät naiset”. Löydät Billin ja mut listalle rankatut täältä.
19.6.2009
Meksikolainen bändi Pasaporte (suomeksi passi :D) näyttää kopioineen Tokio Hotelin kappaletta 1000 Meere. Ovatko he kenties saaneet siihen luvan Tokio Hotelilta? Ehkä, en voi tietää varmaksi, mutta epäilen etteivät he ole. Tässä kuitenkin video, jossa verrataan kyseisiä kappaleita. Videon pääset katsomaan samalla tavalla kuin edelliseenkin, eli napsauttamalla allaolevaa linkkiä, ja sen jälkeen alleviivattua “tästä”-linkkiä.
Pasaporte-kopioi-Tokio-Hotelin-kappaletta
Hyvää juhannusta kaikille! Pitäkää hauskaa! :)
18.6.2009
Asia ei tällä kertaa liity suoranaisesti Tokio Hoteliin, vaan sivujen uudistukseen. Eli näille sivuille on nyt avattu foorumi, ja toivon, että kaikki näillä sivuilla käyvät liittyisivät foorumiin, ja kertoisivat eteenpäin tästä foorumista. :) Kyseisella foorumilla on tavanomaisten Tokio Hoteliin liittyvien kategorioiden lisäksi myös muita kategorioita, kuten alue muista bändeistä/laulajista keskustelemiselle, vapaamuotoiselle keskustelulle, sekä jopa Saksasta keskustelulle ja saksan kielen opiskelulle! Lisäksi foorumilla on oma chatti! Liity siis heti, niin saamme foorumin käyntiin! :) Foorumille pääset oikeassa alareunassa olevasta sivupalkista “Linkit” napsauttamalla linkkiä “Foorumi”.
17.6.2009
Ovatko nämä Tokio Hotelin uusia kappaleita? Kuuntele, ja päätä itse, ovatko ne Tokio Hotelin vai eivät. Äläkä unohda kertoa mietteitäsi vieraskirjassa!
Edit:// Martin Cherrytree Recordsista vahvisti, että biisit ovat Tokio Hotelin.
Suomennettuna hän siis sanoo, että:
“Ei pidä tuomita TH:n albumia vuotaneiden laulujen perusteella, jotka eivät olleet valmiita. Jäät paitsi, jos teet niin. Kerron sinulle.”
Huom! Klikkaa ensin kyseisestä linkistä ja sen jälkeen alleviivatusta “tästä”-linkistä, niin video aukeaa.
Tokio Hotel on lisäksi ehdolla tämänvuotisissa Kerrang Awardseissa kategorioissa “Best Live Band”, “Best single”, “Best Album”, “Best Intrenational Band” sekä “Best Video”. Joten äänestäkää Tokio Hotel voittoon. Äänestää voit täällä.
+++Tokio Hotelin viralliset nettisivustot ovat nyt auenneet jo monella kielellä
10.6.2009
Bild.de on tehnyt artikkelin Chantellen ja Tomin tapaamisesta. Laitan sen nyt tähän englanniksi, sillä uskon monien osaavan lukea paremmin sillä kielellä, kuin saksankielellä. Suomennos tulee myöhemmin, kun on aikaa kääntää. Tässä se on:
Getting closer: “Tokio”-Tom (19) and U.S. singer Chantelle Paige (21)
Tokio Hotel are currently in LA recording their new album. And guitarist Tom (19) can also not get burnt!
In a bar he now seduced the young American singer Chantelle Paige (21, “Flipsyde”)! Deep looks – one more drink! The hand on the knee – one more drink! From in the hotel – one more drink?
And what says “Tokio hotel” manager and producer David Jost this? He to BILD: “During the day, Tom is here in LA busy for the new album guitars yourself. What he is doing at night, I do not know.”´
Myös Viva on tehnyt asiasta jutun:
The Ladykiller strikes again in LA
This rascal: Tokio Hotel guitarist Tom Kaulitz was sighted in Los Angeles having a hot flirtation with US singer Chantelle Paige.
In a bar Tom played his rocker charm, his hand laid on the pretty American’s knee and buying her one drink after the next one.
Afterwards the both disappeared supposedly together to the hotel and what happened then … only Tom and Chantelle know!
Hopefully the lady’s killer can still concentrate, with so much flirtation, upon his real mission in L.A. The band is in the USA to finish their new album.
TH manager David Jost takes Tom’s women stories, loosely however: “Here during the day Tom is occupied in L.A. to play in guitars for the new album. What he does in the evening, I do not know.”
Sekä Bravo:
What do we have here? In the bar of the Hotel “Chateau Marmot” in LA (where Tokio Hotel are currently finishing the last recodings for their new album) Tom Kaulitz is flirting with a cute blonde one.
The girl is Chantelle Paige (21) and singer in the US-Band Flipsyde.
TH-manager David Jost: “Tom simply had a nice conversation with the girl.”
Hmm, we know womanizer Tom ins a different way…
Lisäksi Bild.de on haastatellut Chantellea tapahtumista:
US singer Chantelle Paige now speaks!
What happened between Tokio hotel guitarist Tom Kaulitz (19) and the pretty US singer Chantelle (21) of the Hip Hop band “Flipsyde”?
At night the both had got closer to each other at a hotel bar in Los Angeles with every drink, exchanging tenderness. Now Chantelle tells how she got to know Tom and what she thinks of him.
“I sat with a few friends in the hotel bar when Tom suddenly came in. Shortly after we stood side by side and then got into conversation. The rest of the evening we sat together in a separated corner.”
How did you like Tom?
Chantelle: “I find Tom absolutely sweet, actually, he is my dream type. But my friends have warned me about him.”
Why warned?
Chantelle: “Concerning girls, Tom has just already a quite crass reputation. To me it was said that Tom pulls a new one every week-end. I cannot imagine that a type like Tom becomes monogamous overnight. But if Tom was not such Casanova, I would fall in love certainly with him.”
Maybe you could drive out of him his varying affairs?
Chantelle: “Many girls, me included, have romantic hope that overnight a type like that can change. This remains just mostly only wishful thinking. But in the hotel bar I had with Tom, nevertheless, a lot of fun.”
And what happened when you left the Hotel bar?
Chantelle (becomes red): “We embraced and said goodbye, but because of Tom’s reputation, nobody will believe me now.”
Myös Bravo haastatteli Chantellea:
Exclusive interview: Chantelle about TH Tom!
The Flipsyde singer Chantelle Paige told us about her meeting with Tom Kaulitz! Is Tom her type? What did they talk about? The answers are here!
Did you know Tom already before this meeting, or had you heard a lot already about him and Tokio Hotel?
Chantelle: “I had never met Tom before, this was a pleasant surprise;-), however, I had heard of Tokyo Hotel before and knew their songs. These are extremely talented boys!”
What was your first impression of Tom in the hotel bar?
Chantelle: “He is very big and impressive! I like his style totally, that is really unique, but especially his fascinating accent!”
What did you talk about?
Chantelle: “We talked a lot about music, and I told him about my band Flipsyde and our album which comes out now (”State Of Survival”). He said that he has seen the video to our single ‘When It Was Good’, and that he liked it whichwas really very sweet :)
Then he asked me which German words I know (Flipsyde were in Germany with Sarah Connor for one and a half months), and after I mangled the pair of German words I know, he helped me and taught me a few new words! And even more, we talked a long time. He is so sweet and absolutely entertaining!”
Have you exchanged numbers and do you plan to see each other again?
Chantelle: ;-)
Is Tom your type? And what is in comparison to other boys so particularly in him?
Chantelle: “I do not really have a physical type, but more a personality type. Although Tom looks very good, I’m more interested in his personality. He is very eager to learn and attentive, and it gives so much pleasure to talk with him. And what makes him so interesting: He is extremely gifted and motivated. It is difficult to hold my attention, but anyway he does! And everybody knows that it is difficult to hold Tom’s, but…;-) I probably don’t even need to say more than I am glad that we met!”
9.6.2009
En ole päässyt päivittämään sivuja aikaisemmin, joten kerron nyt lähiaikojen tapahtumat.
Ensinnäkin, Tokio Hotelin uudet sivut ovat nyt auenneet saksan ja englannin kielillä. Muistakaa käydä tsekkaamassa ne. Siellä on kaikkea uutta kivaa, kuten kaikki TH TV:n jaksot. Ja lisää on tulossa, joten muistakaa käydä aina välillä katsomassa, olisiko sinne taas tullut jotain uutta!
Sitten Tokio Hotel on voittanut COMET-palkinnon kategoriassa “Bester Onlinestar”. Bill kiitti heidän fanejaan videossa, ja he myös kirjoittivat kiitoskirjeen faneilleen.
Tuolta voit katsoa kiitosvideon ja voittajan julistuksen:
Ja tässä on kiitoskirje:

Suomennos:
Hei kaikki,
Paljon kiitoksia teille kaikille uskomattomasta äänestystuestanne! Olemme ylpeitä siitä, että saimme taas Comet-palkinnon tänä vuonna. “Bester Onlinestar” on erittäin mahtava palkinto, ja me toivomme, että voimme pian kiittää teitä uudella albumillamme. Nähdään pian!
Tokio Hotelin Tom on myös nähty Los Angelesissa Chateau Marmot-hotellin baarissa Flipsyde-bändin laulajan Chantellen kanssa, ja he olivat viihtyneet keskenään koko illan baarin nurkkauksessa. Chantelle on kommentoinutkin asiaa ja sanoo, että hänellä oli hauskaa, mutta että huhu jonka mukaan he olisivat menneet yhdessä samaan hotellihuoneeseen ei pidä paikkaansa, vaan he olivat eronneet ja sanoneet näkemiin. Chantelle sanoo, että epäilee ettei kukaan usko häntä, sillä hän on kuullut, että Tomilla on uusi tyttö joka viikonloppu.
+++Tokio Hotelin sivuilla on uusi kilpailu, lisätietoja saat sieltä ja nyt YOUNiiK-nettisivusto, joka myy mm. Tokio Hotel-aiheisia kännykänkuoria, on lisännyt sivuilleen oikeankokoisen Bill-tarran.
28.5.2009
Tokio Hotelin viralliset kotisivut aukeavat uudestaan maanantaina 1.6 kahdella eri kielellä, muut tulevat jälkeenpäin. Luvassa on tiedot uuden albumin ja singlen julkaisupäivistä, viimeisimmät uutiset, uusia kategorioita jne. Muistakaa siis kaikki käydä katsastamassa uudet sivut!
Tänään on myös Fashion Against Aids-kampanjan aloituspäivä, jota varten myös Tokio Hotel on suunnitellut paidan! Paidan löydät niistä H&M-liikkeistä, jotka myyvät DIVIDED-malliston vaatteita. Lisäksi kyseisen paidan voi tilata H&M:n nettisivuilta.
+++ Uusimmasta Miss Mix-lehdestä löytyy juliste, jossa Tokio Hotel esittelee kampanjaa varten sunnnittelemaansa paitaa.
29.4.2009
Tervetuloa! Olet päätynyt Tokio Hotelin fanisivuille! Nämä sivut ovat vasta aloitusvaiheessa, mutta valmistelen niitä sitä mukaa kun ehdin. :) Tule siis katsomaan uudestaan jonkin ajan kuluttua, josko sivut olisivat jo valmiit/valmiimmat. Näistä sivuista on nimittäin tarkoitus tulla hyvä tietolähde kaikissa Tokio Hoteliin liittyvissä asioissa.



























